Suomessa vihataan paljon

Maantieteellinen etäisyyteni tuo asioiden tarkasteluun oman mausteensa. En ole paikalla kuulemassa kahvipöytäkeskusteluja, seuraamassa julkista debattia saati itse osallistumassa siihen. Paitsi ehkä jollain tavalla näin blogin välityksellä.

Etäisyys Suomesta jättää kärryilläpysymisen median varaan. Siis hyvin pitkälti huonoon kuvaan asioiden kehityksestä. Ja huonoahan se onkin, sillä täältä katsottuna usein tuntuu siltä, että Suomessa vihataan paljon.

Keväällä saimme lukea huolestuttavia uutisia ruotsinkielisiin kohdistuneista tappouhkauksista. Uhkauksista, joiden ainoa perusta on kieli. Kesäkuussa puolestaan uutisoitiin Helsingin piispan Irja Askolan saamasta vihapostivyörystä hänen siunattuaan samaa sukupuolta olevan pariskunnan lähetystyöhön, puhumattakaan siitä, että aikaisemmin tänä vuonna eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi aloitteen tasa-arvoisen avioliittolain käsittelystä. Homous on väärin, puhuttiin siitä missä instituutiossa tahansa.

Sitten pääsimmekin vihagenren lempilapseen - maahanmuuttopolitiikkaan - , kun Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen päätti avata viime viikolla tietämystään islamin luonteesta. Tietämystä, jonka suhteen Hakkarainen on tainnut unohtaa mm. sen, että samoin kuin kristinusko, islam ei uskontona muodosta homogeenistä yhteisöä, jonka sääntöjä kaikki muslimit noudattaisivat. Sanoma on sama kaikille, mutta tulkinnat vaihtelevat. Aivan kuten kristinuskossakin; ajattele vaikka evankelisluterilaisen kirkon ja katolisen kirkon eroja. Sama uskonto, eri tulkintoja.

Maailmassa on arviolta 1.6 miljardia muslimia. Kuten Hakkarainenkin oivallisesti yhdistää muslimit Arabikevääseen, suurin osa muslimeista asuu Lähi-idässä, Sahelin sekä Afrikan sarven alueella, ja Pohjois-Afrikassa. Myös täällä Kosovossa, 1.8 miljoonan asukkaan maassa, 90 prosenttia väestöstä on muslimeja. Teuvo Hakkaraisen logiikalla hekin siis potentiaalisia terroristeja.

Hakkaraisen logiikasta huolimatta, mitään tieteellistä todistetta islamin ja terrorismin välisestä yhteydestä ei ole olemassa. Islamin suoraan yhdistäminen väkivaltaan ja etenkin terrorismiin on pelkkää retorista hölynpölyä, jolla ainoastaan luodaan tarpeetonta erottelua uskonnon perusteella. Islamin luonne ei avaudu valikoimalla koraanista omaan argumenttiin sopivia yksittäisiä lauseita vetäen niistä universaaleja johtopäätöksiä.

Oli kyse sitten kielivihasta, homofobiasta, muukalaisvihasta tai mistä muusta tahansa vihaajan agendaan sopivasta kohteesta, minusta tuntuu, että vihaajat eivät tiedä mistä he puhuvat. Kuinka moni kielivihaaja on edes yrittänyt ymmärtää ruotsinkielistä, kuinka moni keskustellut rakkaudesta homoseksuaalin kanssa ja onko Teuvo Hakkarainen koskaan edes käynyt moskeijassa? Epäilen....

Kuva: www.yle.fi

Meet the Stans: Uzbekistan

The Big Stan - Islam Karimov

Uzbekistanin Big Stanin, presidentti, diktaattori, Islam Karimovin terveys on ollut vaakalaudalla viime keväänä. Opposition mukaan Karimov on nimittäin saanut sydänkohtauksen maaliskuussa, jota ei ole vaikea uskoa kun kuuntelee esim. hänen tyttärensä, taitelijanimeltään Googooshan, singleä How Dare. Perheen ja hallituksen mukaan huhut sydänkohtauksesta ovat kuitenkin vain höpönlöpöä sillä Karimov voi oikein hyvin. Ja hyvinhän hänen täytyy voidakin kun Uzbekistanin politiikka makaa tämän miehen varassa.

Johtajana Karimov ei suvaitse minkäänlaista oppositiota ja on kritiikin sattuessa osoittanut kuulemiskykyjään lähinnä häätämällä maasta kaikki aktivistit tai muutoin hänen kanssaan eri mieltä olevat. Ihmisoikeusaktivistit etunenässä. Tältä pohjalta Uzbekistanin pahimpana kirouksena voisikin mainita valtiohallinnon ja etenkin poliittisen johdon totaalisen piittaamattomuuden ihmisoikeuksista. Uzbekistanista ei löydy mitään hyvää sanottavaa, kun lukee esim. Human Rights Watchin karua tekstiä sen ihmisoikeustilanteesta. Jo pelkästään se, että Uzbekistan on pyrkinyt estämään niin YK:n alaisten toimijoiden kuin myös Human Rights Watchin pääsyä maaperälleen, kertoo paljon.

Nämä seikat eivät kuitenkaan Karimovia johtajana haittaa, sillä syyskuun 11.päivän WTC-iskujen jälkitohinoissa Karimov onnistui luomaan hyvät suhteet Yhdysvaltoihin. Eikä ihme, sillä Uzbekistan on Afganistanin naapurivaltio ja täytyyhän Yhdysvalloilla olla jokin maareittiauki rajanylitykseen eivätkä muut kyseisen alueen valtiot oikein tule kyseeseen. Tadžikistanissa on surkeat tiet, Turkmenistan haluaa pysyä neutraalina, Iranissa... noh, täytyykö tämä sanoa ääneen...  

Hyvät, pahat US-Uzbek-suhteet

Karua kerrottavaa ihmisoikeusten suhteen lisää myös se, ettei näille rikkomuksille anneta niiden tarvitsemaa huomiota. Ei etenkään kun puhutaan Yhdysvaltojen suhteesta Uzbekistaniin. Tässä suhteessa vain valtiointressit voittavat: Yhdysvallat pitävät sivuhuomautuksistaan huolimatta melko matalaa profiilia ihmioikeusloukkausten tuomitsemisessa niin pitkälti kun he saavat vaihtokauppana reitin Afganistaniin.

Tämä vaihtokauppa luo ydinkeskustelun myös siitä, mitä ja kuinka paljon sotilaskalustoa Yhdysvaltain tulisi jättää Uzbekistanille, Yhdysvaltain poistuessa Afganistanista vuoden 2014 loppuun mennessä. Uzbekistanin strateginen asema poistumisreittinä mahdollistaa kovatkin vaatimukset vaihtokaupasta, sillä kaluston raahaaminen muilla keinoin pois Afganistanista tulisi mitä todennäköisimmin kalliimmaksi kuin mitä sen arvo on.   

Ihmisoikeuksien kannalta huolestuttavinta kuitenkin on, että tämä keskustelu on saanut Washingtonissa kannatusta mm. asevientikiellon poistamisen merkeissä. Kiellon, joka langetettiin Uzbekistanille vuoden 2005 Andijanin verilöylyn seurauksena, ja jonka EU  on tosin ennättänyt poistamaan jo vuonna 2009.  

Löytyikö Stania?

Eipä löytynyt, sillä nimen suhteen Stanin löytäminen taitaa olla yhtä haastavaa kuin Kazakstanin osalta. Uzbekkeja kyllä löytyi jopa täältä Kosovosta, joskin Uzbekistanin ihmisoikeustilanteen karu todellisuus saa valitettavaa tukea myös tämän kirjoituksen osalta: haastateltava kieltäytyi kohteliaasti vedoten omaan henkilökohtaiseen turvallisuuteensa. Se siitä sananvapaudesta.

Kuva: www.theage.com.au