Euroopan unioni asetti viime viikolla uusia eliittipakotteita. Saman
toimen on tehnyt myös Yhdysvallat, jonka listalta löytyy myös Jokereiden uudet omistajat.
Venäjällä pakotteet tuntuvat olevan pelkkä vitsi. Putin kumppaneineen
tuntuu suhtautuvan pakotteisiin huumorilla ja painostuksen sijaan saakin
korkeintaan hyvät naurut niistä. Samassa lällällää-sektorissa
kunnostatuu toki myös vastapuoli: senaattori John McCain vitsaili poliittiskuivaan tyyliin Venäjän määräämistä pakotteista kertoen olevansa harmissaan mm. Siperian kevätlomansa peruuntumisesta.
Talouspakotteet ovat vallankäytön
väline. Niiden vaikuttavuus on kuitenkin hyvin epäselvää, kuten nyt tapetilla
olevasta läpänheitosta voi päätellä. Muun muassa tämän vuoksi Krimin konfliktin yhteydessä
toimeenpantavien pakotteiden osalta on enemmän kuin syytä miettiä tarkkaan
mikä kannattaa.
Suomalaispoliitikot ovat suhtautuneet
pakotteiden laajentamiseen maltillisesti,
ja hyvä niin. On tärkeää muistaa, että Venäjä ei ole Euroopalle tai varsinkaan
Suomelle vain vihollismöhkäle vaan keskeinen kauppakumppani. Suomi hyötyy
Venäjästä taloudellisesti ja etenkin koko Euroopan kattavan talousvaikeuksien
aikana pakotteet saattavat keinona kolahtaa myös omaan nilkkaan. On kaikkien
etu edistää Euroopan ja Venäjän välistä taloudellista yhteistyötä kuin
täräyttää lisää rautaa rajalle.
Yhteistyön edistäminen ei tässä
tilanteessa ole toki helppo nakki - Euroopan on löydettävä kestäviä ongelmaratkaisukeinoja.
EU:ta on kuitenkin hurraa-huutojen sijaan moitittu keinojen puuttumisesta, ja
on esim. väitetty, että EU:lta puuttuu työvälineet sovitella valtioiden välisiä konflikteja. EU:n sanktiokoneen puskiessa uusia määräyksiä keinojen
puuttumiseen on helppo yhtyä. Selvää on, että EU voisi aina tehdä parempaa
työtä minkä tahansa asian suhteen.
Pakotteiden kiristäminen ja ns. kolmosvaiheen
käyttöönotto ei ole vaihtoehto parempaan. Useimmiten laajamittaisten pakotteiden
todellinen vaikutus niille asetettuihin tavoitteisiin nähden on heikko ja painostus
kohdistuu todennäköisemmin jo muutoinkin kaikista
köyhimpään väestönosaan. (Tästä teemasta olen kirjoittanut myös aikaisemmin täällä ja täällä.) Krimin tapauksessa ne voivat aiheuttaa merkittävää
haittaa myös meille itsellemme.
Kuulostaa melko kliseeltä
peräänkuuluttaa vain perinteisen ”kyllä me tämä voidaan keskustelemalla selvittää”
–diplomatian perään, mutta keinojen puuttuessa tämä on paras
vaihtoehto kaikista huonoista. Keinona se on myös paljon parempi kuin
suomalaistyypillinen tapa ladata Nato-eipäs-juupas-debatti pöytään aina
lähikriisien sattuessa.